torstai 18. toukokuuta 2017

Pottua pöytään ja 105 perunareseptiä


Koivun mahlaa - tervetuloa marttailtaan. Koivun mahla, puun eliksiiri virtaa vain lyhyen aikaa keväisin. Muistathan, että mahlan valuttamiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Mutta ei vain koivun mahlaa, vaan perunasuklaakakkua ja kaneliässiä ja kaikkea siltä väliltä.



Pottua pöytään laitettiin Tikkurilan Marttojen kevätkauden 2017 viimeisessä marttaillassa, kun "Syötiin yhdessä". Ruokamartta Merja jatkoi siitä mihin puutarhamartta Merja oli omassa esityksessään aiemmin keväällä lopettanut. Nyt puhuttiin perunaruuista ja mihin kaikkeen peruna sopii ja taipuu.


Tilliä, rosmariinia, timjamia, korianteria. Puhuttiin, haisteltiin, tunnistettiin ja maisteltiin myös perunan kaveriksi sopivia tuoreita yrttejä, joilla pöydät oli koristeltu. Monet tuoreet yrtit tuoksuvat parhaiten, kun niitä heilauttaa ja oksia nostelee.


Paljon erilaisia perunaruokia ja perunan kanssa syötäväksi sopivia lisukkeita olivat marttamme valmistaneet. Perunasalaattia (jossa öljy-viinietikkakastike), perunapiirakoita, perunalettuja, humusta, tsatsikia, espanjalainen perunapaistos, lohisalaattia.


Jälkiruokapöydästä löytyi erilaisia perunakakkuja, porkkanakakkua, pikkuleipiä mm kaneliässiä. Pöydän kruununa tietenkin ruokamartta Merjan valmistama perunasuklaakakku, joka nautittiin vatkatun vaniljavaahdon kanssa. Vaniljavaahto sopi hyvin myös kahvin joukkoon.

Nyyttikestit eli ”nyyttärit” sopivat hyvin useamman ihmisen kokoontumiseen, kun halutaan nauttia yhdessä monipuolisesta valikoimasta eri ruokalajeja. Näin yhden henkilön panos ja kustannukset jäävät suhteellisen pieniksi. Monipuolinen kattaus on ilo silmälle ja myös vatsat täyttyivät. Kaikkeahan maistettiin. Nyyttikestit sopivat myös marttailuun - yhdessä tekemiseen.


Kiitos martoillemme kevätkaudesta 2017. Tavataan viimeistään syyskauden avauksessa Kuusijärvellä keskiviikkona 6.9. (lisätietoa tulee lähempänä ajankohtaa).

Lisää tietoa Tikkurilan Marttojen toiminnasta löydät myös uusilta Martat -nettisivuilta. 
Sieltä löydät myös 105 kpl marttojen perunareseptiä.

Hyvää kesää ja muistetaan vierailla marttatapahtumissa ja marttojen kesäkahviloissa eri puolilla Suomea liikkuessamme.




torstai 11. toukokuuta 2017

Marttailta 17.5. - "Syödään yhdessä perunaherkkuja eri muodoissa"

Kevätkauden viimeisen marttaillan keskiviikon 17.5.2017 teemana on "Syödään yhdessä perunaherkkuja eri muodoissa", Marttaillan huipennukseksi luvassa on ruokamartta Merjan valmistama perunasuklaakakku. Toivomme marttojen osallistuvan marttaillan toteutukseen tuomalla jotain keväistä ja mielellään perunaista maisteltavaa ”nyyttäri” periaatteella. Näin toteutamme marttojen periaatetta ”Elämä on parasta yhdessä tekemällä” ja tällä kertaa myös ”yhdessä syömällä”.
Marttaillan aloitammme kuulumisten vaihtamisella klo 17 ja illan ohjelmalla klo 17.30. Paikka on tuttu Simonkodin Päivätila, Simontie 5 B, Vantaa.

tiistai 9. toukokuuta 2017

"Lähiympäristö kuntoon" -talkoot Simonkodissa



Tikkurilan Martat ottivat Vantaan kaupungin haasteen vastaan osallistumalla yhdessä Simonkodin asukkaiden ja henkilökunnan kanssa "Lähiympäristö kuntoon" -talkoisiin tiistaina 9.5.2017.


Päivä oli viileähkö, välillä yritti sataa luntakin, mutta reippaat talkoolaiset tarttuivat kaupungin toimittamiin roskien keräyspihteihin, haravanvarsiin suojakäsineet kädessä ja roskapussit mukana. Osa Simonkodin asukkaista osallistuivat yhteisiin talkoisiin ulkoilemalla marttojen ja henkilökunnan kanssa. 



Jätesäkit täyttyivät ja Simonkodin pihapiiri siistiytyi. 


Kevät saa tulla ja kasvit voivat kasvaa. Siistissä pihapiirissä on hyvä ulkoilla kesän aikana. 


Yksi asia meitä marttoja ihmetytti. Mistä niin paljon tupakantumppeja oli kasaantunut Simonkodin oven läheisyyteen ja seinän viereisen pensasrivistön juurelle? Tupakantumpin maatuminen kestää pitkään...20 vuotta. Voisikohan Vantaan kaupunki hankkia tumppiroskiksen?  

Lopuksi maistuikin jo Simonkodin tarjoama mehu ja yhdessä juteltiin hetkinen päivän työn tuloksista ja kevään odotuksesta. Kiitos Simonkodin iloisille asukkaille ja henkilökunnalle seurasta ja yhteisestä iltapäivästä.




perjantai 5. toukokuuta 2017

"Hetki on käsillä" Päiväkoti Käpälämäessä


Huhtikuussa 2017 Tikkurilan Marttojen Arja, Hilkka ja Maaret kävivät vierailulla Vantaan Hiekkaharjussa sijaitsevassa Päiväkoti Käpälämäessä. 

3-5 vuotiaiden kanssa juteltiin käsitöiden tekemisestä, tutustuttiin erilaisiin neulatyynyihin ja neulakirjaan ja mihin niitä käytetään. Mukana oli myös Maaretin yli 60-vuotias Kaisa -nukke. Kaisa -nuken ikä herätti pohdintaa minkälaista Suomessa on silloin ollut, kun nukke on tehty. Todettiin yhdessä, että dinosauruksia ei ole ollut, mutta erilaista kuitenkin.


Tärkein asia oli oppia napinompeleminen, Huopalehtiin ja kukkiin ommellut napit kiinnitettiin Nappipuuhun, joka osallistuu Marttojen "Hetki on käsillä" -kampanjan Nappipuu -kilpailuun. Apua lapset tarvitsivat langan neulaan pujottamiseen ja alussa hiukan napin ompeluun, että mistä kautta ja mistä reiästä se neula pitikään pujoittaa. Ahkeria ja reippaita oppimaan kaikki olivat.

Hieno ja värikäs Nappipuu syntyikin. Nyt Nappipuu koristaa Päiväkoti Käpälämäen seinää.


Aamupäivän aikana ehdittiin vielä kokeilemaan sormivirkkausta ja virkkuukoukulla virkkaamista. Lopuksi tehtiin vielä nappihyrrät ja opeteltiin niiden pyörittämistä. 


Tikkurilan Martat kiittävät Käpälämäen henkilökuntaa ja lapsia mahdollisuudesta osallistua päiväkodin aamupäivään. 

torstai 4. toukokuuta 2017

Hattuja ja tangoa viululla marttaillassa


Tikkurilan Marttojen "Hatut ja keväisiä säveliä" -marttaillassa olivat esiintymässä Venla ja Henriikka Vantaan Musiikkiopistosta. Molemmat ovat soittaneet viulua kymmenen vuotta, 3-4 vuotiaista lähtien. Marttaillassa saimme kuulla keväisiä säveliä kahden viulistin yhteisesityksenä. Klassisia, keväisiä säveliä ja tangoa. Kiitos Venla ja Henriikka esityksestä ja marttaillassa mukana olosta. 






Marttaillan toinen teema oli hatut, päähineet, hiuskoristeet. Tyylikkäitä hattuja, hiuskoristeita ja hauskoja vaikkapa T-paidan helmasta tehtäviä hiuspantoja hiuksia suojaamaan olivat osallistujat ottaneet kaapeista esille. 

Kiitos martoillemme ja yllätysvierailulle tulleille Korson ja Rekolan martoille. On aina ilo saada marttavieraita naapuriyhdistyksistä.

Samalla tutustuimme Fredriksonin netissä julkaisemaan hattuetikettiin ja HelsinkiKuvia sivuston "Hatut ja Myssyt" -hattukuviin aina 1800-luvulta alkaen. Illan kysymys oli "mikä tai mitkä "Hatut ja Myssyt" -kuvista voisivat liittyä marttoihin? Käypä tutustumassa linkistä kuviin.


Voisi sanoa, että tämän kertainen marttailta piti sisällään kulttuurikeitoksia. "Kulttuurikeitoksia" Venla ja Henriikka saivat myös kiitokseksi esiintymisestä ja mukanaolosta. Näin he pääsevät tutustumaan marttailuun ihan käytännössä. Toivottavasti kuulemme heistä jatkossakin.

Hatut, myssyt, hiuskoristeet ja pannat saivat "kevättuuletuksen" ja ovat valmiita otettavaksi käyttöön kevään ja kesän juhlissa.