keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Marttojen retki Loviisan wanhanajan joulukoteihin 12.12.2015



Lauantaiaamu valkeni lupaavasti, kun lähdimme Hotelli Vantaan edestä kohti Loviisaa.
Iloinen puheen sorina alkoi välittömästi ja kertoi, että nyt ovat martat liikkeellä. Tikkurilan Marttojen lisäksi mukana oli Ristipuron Marttoja, pari Espoon Marttaa, Hämeenkylästä oli yksi Martta ja muutamilla meistä oli ystävä mukanaan. 

Kartat ja kirjalliset ohjeet jaettiin ennen kuin lähdettiin liikkeelle. Varmuuden vuoksi tutkailimme niitä vielä yhdessä matkan edetessä. Muistakin pelisäännöistä sovimme samalla.

Tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme hiukan usvaiseen Loviisaan. Nyt suuntasimme kohti karttaan merkittyjä joulukoteja.  Oli kauniita, runsaita, kodikkaita, ihanan vanhanaikaisia koteja nähtävänä. Useissa kodeissa oli tarjolla glögiä, pipareita ja muita virvokkeita. Niitä sai joko nauttia paikan päällä tai ostaa mukaansa kotituliaisiksi. Muutamassa kodissa oli joulupöytä esillä,  jossa herkkua oli monen laista.

Useat meistä kävivät myös sataman joulutorilla. Jotkut taas eksyivät entiseen leivintupaan, joka sijaitsi osittain maan alla. Takkatuli ja elävät kynttilät sekä iloinen isäntä jouluglögiä myymässä tekivät paikasta ikimuistoisen.  

Puolenpäivän aikaan nautimme herkullisen jouluaterian. Ravintola, jossa lounastimme, oli kantakaupungin ulkopuolella. Paikalle pääsimme meille varatulla bussilla. Kaikki olivat sovittuun aikaan paikalla mennen tullen.Ruokailun jälkeen ehdimme käydä vielä muutamassa joulukodissa. Taiteilijakodin punaposkinen rouva, oli kuin jouluemäntä ikään. Ennen kotiin paluuta, nautti kukin tahollaan pullakahvit. Osa ehti piipahti kirkkoa katsomassa. Kotiin lähdettiin sovittuun aikaan. 

Hyvän joulun toivotukset kaikuivat monelta, kun kiiruhdimme autosta ulos päätepysäkiltämme Tikkurilassa. Uskon, että moni meistä palasi kotiin hyvällä mielin, virkistyneenä ja yhtä iloista kokemusta rikkaampana.

Tikkurilan Martat kiittävät mukana olleita Ristipuron, Espoon ja Hämeenkylän Marttoja sekä turvallisesta matkasta bussikuskiamme ja Loviisan joulukotien ehtoisia emäntiä ja isäntiä.

Lisätietoa Loviisan wanhanajan joulukodeista ja Loviisan joulutapahtumista löydät täältä.

Jouluisin terveisin!

Paula Merta
Tikkurilan Martat



torstai 3. joulukuuta 2015

Joulunodotusta ja hyvää loppuvuotta



Vuosi 2015 on siirtymässä taakse ja uusi vuosi 2016 on jo melkein oven takana. Ensin hoidetaan kuitenkin jouluvalmistelut ja nautitaan joulusta kukin omalla tavallamme.

Uusi Martan Joulukirja on ilmestynyt ja sisältää runsaasti joulupöytään sopivia reseptejä ja mukavia askarteluvinkkejä. Löydät niistä varmasti paljon tuttuja ja mielenkiintoisia uusia makuja. Martan Joulukirjan voit hankkia Martanpuodista.



Tikkurilan Martat siirtyvät myös pikkuhiljaa joulun viettoon. Vuoden 2016 ensimmäinen marttailta on keskiviikkona 13.01.2016, jolloin aloitamme kevätkauden kahvittelulla ja kuulumisten vaihtamisella klo 17 ja marttaillan tuttuun tapaan klo 17.30.

Nyt toivotamme kaikille martoillemme ja marttojen ystäville hyvää joulunodotusta ja vuoden vaihdetta.