perjantai 23. tammikuuta 2015

Tarinakoukku ja Neulontakahvila


Tarinakoukku Tikkurilan kirjastossa

Tikkurilan kirjastossa kokeillaan kevään aikana uutta kerhotoimintaa: Tarinakoukkua. Kyseessä on säännöllisesti kokoontuva käsityölukupiiri, jossa yhdistyy kaksi oivaa ja ihanaa harrastusta: lukeminen sekä erilaiset käsityöt!
Lisätietoa Tikkurilan kirjaston Tarinakoukusta löydät täältä


Neulontakahvila Kansallismuseossa 

Kansallismuseon neulontakahvilassa kilistellään puikkoja ja kahvikuppeja. Tarkoituksena on koota neulonnasta ja neuleperinteestä kiinnostuneita ihmisiä yhteen neulomaan. Samalla jaetaan kokemuksia ja syvennetään tietoja neulonnasta ja neuleperinteestä.
Ota mukaan oma neuletyö tai lankaa ja puikot kokeiluja varten. Neulontakahvilaa vetää kansatieteilijä, artenomi Anna Rauhala, joka tutustuttaa suomalaisiin perinnemalleihin museokokoelmien esimerkkien avulla. Lisätietoa Kansallismuseon Neulontakahvilasta löydät täältä

Rentoudu runoillassa 4.2.2015



Tule kuulemaan Tiina Borgstenin runoja hänen itsensä esittämänä Tikkurilan Marttojen marttailtaan 4.2.2015.

Aiemmin julkaisemien runojen lisäksi, Tiina on luvannut kirjoittaa Martoille kolme runoa. Nyt voimme antaa teeman tai vaikkapa 8-12 sanaa mistä haluaisimme hänen kirjoittavan runon. 
Sanat voivat olla ihan mitä vain, missä muodossa vain. n pyytää toiveita sähköpostiin tiina.borgsten@hotmail.fi

Näistä hänelle lähetetyistä toiveista hän valitsee kolme sanalistaa, josta hän tekee runot meidän Martta iltaan, jossa hän ne myös esittää. Jos toiveen pyytäjä haluaa nimensä toiverunon yhteyteen, niin se on mahdollista, kun vain kertoo siitä sähköpostilla hänelle. 

Nyt kaikki halukkaat toiveita lähettämään, että Tiinalle jää sitten aikaa työstää runoja. Ketkä ovatkaan ne kolme onnellista, joiden toive toteutuuomaksi runoksi.

Tiina Borgsten voitti viime vuonna valtakunnallisen Sanataidetempauksen ja lisäksi hän sai 3. sijan Lahden Runomaratonissa. 

Tervetuloa nauttimaan ja rentoutumaan runojen iltaan!

Marttailta alkaa tuttuun tapaan klo 17 kahvilla, teellä ja kuulumisten vaihtamisella. 
Runoja nautimme klo 17.30 alkaen.





maanantai 5. tammikuuta 2015

Sukkaillaan ja lapastellaan.




Kiitos Marjalle Haminaan kiitosviestistä, jonka saimme vuoden 2015 uuden vuoden tervehdyksenä. Marjan luvalla julkaisemme hänen viestinsä myös täällä Tikkurilan Marttojen blogissa. 

Marja kirjoitti näin:

"Kiitos tosi  paljon teidän julkaisemasta villasukkavideosta YouTubessa.  Löysin sen kun piti vähän kertailla villasukan tekemistä. Kerta kaikkiaan hyvä ja selkeä video. Olen pyörittänyt sitä monta kertaa. 

Oli hyvä, että siinä on selitetty kaikki ihan ”kädestä pitäen” esim. silmukoiden määrä ja kerrokset, eikä ole tehty tyylillä, että ”kaikkihan tämän tietää.” Myös se oli itselle uutta, että kantalapun neulomattomat silmukat otetaan oikealla kerroksella eikä nurjalla. Tuo systeemi on paljon selkeämpi. Samoin kun kavennukset tulevat oikealla. Se on selkeämpi kuin jos joutuisi nurjalla kaventamaan tai siis kääntämään kantalapun, kuten joissakin ohjeissa neuvotaan. 

Teidän ohjeilla tulee tosi hyvin istuvat sukat. Sehän on tietenkin se pääasiakin koko sukan teossa. Kiitos videossa esiintyville naisille. : )


Ystävällisin sukanneulomisterveisin - Sukkaillaan ja lapastellaan"

Tikkurilan Marttojen ja  HelMet Vantaan yhteistyössä toteuttaman sukkavideon löydät 
tästä linkistä tai Youtubesta hakusanalla "Tikkurilan Martat". 

Marjan kiitokset kannustavat marttojamme jatkamaan marttailua ja jakamaan opittuja kädentaitoja myös muille.