sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tikkurilan Martat ja nuoret pohtivat yhdessä itsenäisen asumisen asioita


Torstaina 27. lokakuuta Tikkurilan Martoista Paula, Marjo-Riitta ja Hellevi kävivät vierailulla Simonkylän vanhusten palvelukeskuksessa tapaamassa sinne muuttaneita nuoria.  Vastaanottamassa meitä oli Vantaan kaupungin Nuorten palvelut Ohjaamosta Niina Kaksonen. Simonkylän hoivakodin 4 kerroksessa asuu vuokralaisina tällä hetkellä neljä miestä ja kaksi naista. Jokaisella on oma huone ja yhteistiloissa on keittiö ja ns. vapaa-ajan tila. Lisäksi heidän käytössä on mm.  sauna ja pesutupa.

Aloitimme tapaamisen kahvituokiolla, jossa nautimme Marttojen tuomaa kakkua ja juustobroileripiiraita. Keskustelu oli välitöntä ja nuoret kertoivat kokemuksiaan palvelutaloasumisesta. Heillä on mahdollisuus tavata ja viettää yhteistä aikaa talossa asuvien asukkaiden kanssa. Julkisuuttakin asuminen on saanut.

Miten martat voivat auttaa ja tukea nuoria? Martat tekevät niin Marttaliitossa, Uudenmaan Martat -piirissä kuin monessa marttayhdistyksessäkin yhteistyötä nuorten kanssa helpottaakseen nuorten oppimista itsenäiseen elämään järjestämällä mm. ruokakursseja, opastusta kodinhoitoon, raha-asioiden hoitoon. Tikkurilan Martat ovat myös mukana nuorten kanssa tehtävässä työssä. Tällä kertaa Tikkurilan Marttojen Marjo-Riitta johdatteli arjen haasteisiin. Kuten tiedämme, arki ei ole aina hauskaa ja pelkkää biletystä vaan mm. omaan kotiin muuttaminen on iso askel. Koti tuo mukanaan vastuuta, siitä on pidettävä huolta, vuokra on maksettava ajallaan samoin kuin muut laskut. Lisäksi kodista on pidettävä huolta ja kaupassakin on käytävä säännöllisesti.

Paula antoi vinkkejä kodin siivouksesta. Sen tärkeydestä viihtyvyyden lisäämiseksi. Paula oli tuonut mukanaan oivan setin Sini-tuoteperheen tuotteita, joita esiteltiin yksitellen. Myöskin vanhan ajan konstit tulivat nuorten tietoisuuteen kuten etikan ja ruokasoodan käyttö puhdistusaineena, sappisaippun käyttöä likatahrojen poistossa sekä miten vanhalla villasukalla saa näppärästi lattialla olevat villakoirat helposti pois. Nuoret kysyivät aktiivisesti eri välineiden käytöstä. Marttojen sivuilla voit tehdä testin millainen siivooja sinä olet ja löydät vinkkejä kodin siivoamiseen.

Viimeiseksi keskusteltiin ruoanlaitosta. Hellevi kertoi mm. miten hyödyntää eri kauppaketjujen lähettämiä ruokamainoksia.  Miten suunnitella ostokset ja viikon ruokalistat niin, että ruokahävikki on minimaalinen. Hyvänä vinkkinä on pitää viikossa ns. ripepäivä eli valmistaa ruokaa ns. tanssien tähteiden kanssa. Nuoret saivat ottaa luettavakseen Marttojen esitteitä Kotiruokaa kolikoilla, Vartissa valmista, Opas terveeseen syömiseen ja Kokataan kotona. 

Pari tuntinen tapaaminen sujui hyvinkin nopeastiNuorten mukavien nuorten kanssa. Kiitos mukana olleille nuorille, Simonkodin Palvelukeskukselle ja Vantaan kaupungin Nuorten palvelut Ohjaamon Niina Kaksoselle. 

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Asia oli Pihvi.

Mikä sinulle maistuisi - lehtipihvi, ulkofilepihvi, sisäfilepihvi vai pippuripihvi? Tikkurilan Marttojen lihaillassa K-supermarket Ylivedossa Tikkurilassa saimme maistella näitä kaikkia. 

Opimme myös miten fileestä poistetaan kalvot, miten pihvi leikataan ja miten erilaiset pihvit valmistetaan. Ja kun ostat kokonaisen ulko- tai sisäfileen niin mitä kaikkea siitä voi valmistaa pihvien lisäksi.
Tikkurilan Martoilla oli ilo ja kunnia päästä tutustumaan K-supermarket Ylivedon lihamestari Mikan ja keittiömestari Arton opastuksella lihankäsittelyn saloihin tiistaina 25.10.2016.
Lihailtaan osallistui 18 marttaa. Kysymyksiä sinkoili alusta alkaen kaikesta mahdollisesta niin lihankäsittelyyn, ruuanvalmistukseen kuin hirven- ja hevosenlihankin valmistamiseen. Marttoja kun ollaan toki näitäkin lihaherkkuja marttojen pakastimissa oli odottamassa valmistusta. Nyt olitiin ammattilaisten luona saamassa oppia ja ohjeita.


Tästä se lähtee. Ensimmäinen askel niin ulko- kuin sisäfileenkin käsittelyyn on kunnollinen veitsi. Lihamestari Mikan nimikkoveitsi Ylivedossa on tämä oranssipäinen suhteellisen kapeateräinen veitsi. Toki leveäteräisellä kokkiveitselläkin fileestä kalvojen poistaminen onnistuu, mutta kapeateräisempi on kätevämpi.

Sekä ulko- että sisäfileen käsittely aloitetaan poistamalla siitä kalvot. Kalvoihin jää aina jonkin verran lihaa ja siksi ne voi käyttää jauhelihan joukossa. Jos käytössäsi on lihamylly niin sinne vaan jauhautumaan muun lihan joukkoon.

Lihassyyt näkyvät tässä kuvassa melko selvästi eli suunta on vasemmalta oikealle. Fileestä pihviä leikattaessa leikkaussuunta on Mikan veitsen mukainen eli poikkisyin.
Vähän rasvaa on hyvä jättää fileestä leikattuun pihvin, se antaa makua ja tekee pihvistä mehevän.



Sitten päästiinkin jo pihvin paistamiseen keittiömestari Arton opastuksella. Tässä paistumassa on ulkofileestä nuijittu lehtipihvi. Muovin sisällä pihvi on helppo nuijia joko rystysillä tai lihanuijalla ohueksi. 


Hyvän lihan tunnistaa siitä, kun sormella kevyesti painaen pihvin keskelle jää painauma. Tämä on sisäfilepihvi. Mika vinkkasi, että kun ostaa kokonaisen fileen niin siitä saa monta erilaista ruokaa; pihvien lisäksi, palapaistia fileen ohuemmista päistä ja jauhelihaa loppuosista. Pihvejä kannattaa myös pakastaa.


Pippuripihviä kiitos! Arto käytti kolmenpippurinsekoitusta, jota oli astiassa. Sisäfilepihvin reunat pyöräytettiin pippurisekoituksessa ennen paistamista.

Pippuripihvit valurautapannulle paistumaan ja karkea sipulisilppu mukaan, kun pihvit ovat sopivasti kypsyneet. 

Pippuripihvit saivat lisämakua kastikkeesta. Jos olisi ollut mahdollisuus niin Arto olisi käyttänyt kastikkeeseen punaviiniä ja kermaa, mutta ilman viiniäkin maut ja mausteet olivat herkulliset.

Itse tehtyä maustevoita a la Arto. Voita, silputtua persijlaa, voimakasmausteista kastiketta ja olikohan vielä valkosipuliakin. Arton vinkki kuitenkin oli se, että tee maustevoi itse, kääri se pötköksi ja leikkaa sopiviksi viipaleiksi ja PAKASTA. Silloin sinulla on aina mahdollisuus ottaa tuoretta maustevoita pakastimesta sulamaan juuri sen verran kuin tarvitset. 

Miten sinä valmistat perunalaatikon? Keittiömestari paistaa ensin perunaviipaleet pannulla, maustaa ne ja laittaa uuniin. Jos ruuan kanssa on kermainen kastike, niin silloin perunat ilman kermaa eli ei kahta kermaa yhtä aikaa samalle aterialle. Nämä perunalaatikot ovat muuten samanlaiset, mutta vasemmanpuoleisessa on lisäksi kermaa. Molemmat "veivät kielen mennessään".

Tikkurilan Martat kiittävät K-supermarket Ylivedon kauppias Jouni Montoa, keittiömestari Artoa (kuvassa) ja lihamestari Mikaa (kuvassa) mielenkiintoisesta ja herkullisesta lihaillasta. Näillä opeilla ja neuvoilla meidän on hyvä valmistautua Pyhäinpäivän viettoon ja Joulun tuloon. 
Illan aikana meillä oli mahdollisuus maistaa niin monenlaista lihaherkkua, että olimme ihan onnesta ymmyrkäisiä kotiin lähtiessä. Eräs marttamme kiteytti varsin hyvin kaikkien yhteisen ajatuksen, että
"miten liha voikin olla näin mureaa, ettei tarvitsisii edes hampaita sen syömiseen". 

torstai 20. lokakuuta 2016

Tikkurilan Marttojen suosikkireseptit


Marttaillan 19.10.2016 aiheena oli Tikkurilan Marttojen suosikkireseptit. Paikalle oli saapunut 23 Marttaa, joista seitsemän oli tuonut mukanaan herkullisia maistiaisia; Sirkka-rouvan peruna- ja riisipiirakoita, Meerin omenapiirakkaa, Eeva-tädin kaalisalaattia, Terveellistä graham-omenakakkua, Naapurin Sirkan parempaa kahvikakkua ja PorkkanalaatikkopihvejäNäitä niin makeita kuin suolaisiakin herkkuja maisteltiin kahvituksen kera.
Vichy-kurkkujen ja Muikkupadan -ohjeisiin tutustuttin reseptien muodossa.

Marttaillassa tehtiin välillä käsitöitä ja keskusteltiin vilkkaasti muista ruoka- ja leivontaohjeista - muistoistakin. 

Ovatkohan nämä Tikkurilan Marttojen suosikkireseptit alku jollekin tulevalle? Sen aika näyttää.

Maistiaisista oli myös valmistusohjeet mukana.

Sirkan piirakat vievät joka kerta kielen mennessään. Ne ovat martan rakkaudella tekemiä.

Mikäs mauste tässä Eeva-Tädin kaalisalaatissa maistuukaan?

Suolasta ja makeaa... Olis maistunut varmasti sinullekin!

tiistai 11. lokakuuta 2016

Tikkurilan Martat juhlivat ikämarttoja


Maanantaina 10.10., Aleksis Kiven päivänä Tikkurilan Martat juhlivat perinteisesti vuonna 2016 tasavuosia täyttäneitä ja täyttäviä "ikämarttojaan". 

Tällä kertaa kokoonnuimme Tikkurilan Rosson kabinettiin. Paikalle oli kutsutuista tullut 10 juhlavierasta ja lisäksi muutama luottamusmartta. Tilaisuuden aluksi puheenjohtaja Paula Merta ja varapuheenjohtaja Pirkko Saarni esittivät tervetulolaulun.
Aune Hoville (keskellä) lauloimme yhdessä "Paljon Onnea", täyttihän Aune samana päivänä 90 vuotta.

Ikämarttamme seuraavat edelleenkin mielenkiinnolla niin Tikkurilan Marttojen kuin yleensäkin marttatoimintaa. Osa jaksaa vielä osallistua marttailtoihin mikä kertoo siitä, että marttatoiminta on tärkeää kaiken ikäisille.









Erityisesti meitä ilahdutti Lyyli Lehijoen (99 vuotta) kertomat kokemukset sota-ajan ruuanvalmistuksesta ja siitä miten hän oli sotasairaalana toimineessa Laakson sairaalassa valmistanut 500 litraa luusoppaa vähäisistä aineksista. Lyyli kertoi, että oli aloittanut jo aamu neljältä koninpään keittämisen, lisäksi tuli juureksia. Eihän siitä konin päästä paljon makua keittoon irronnut ja Lyyli muisti, että vintillä olisi margariinia, mutta miten hän sen sieltä saisi? Niinpä Lyyli oli mennyt sairaalan johtajan luokse ja pyytänyt maistamaan keittoa, että kelpaako se tarjottavaksi. Johtaja oli maistanut todeten, että "eihän tämä maistu miltään". Lyyli oli todennut, että ei kai se maistu kun on konin päästä keitettyä. Johtaja oli väittänyt, että se oli härän pää, mutta sitäpä ei Lyyli uskonut ja oli sanonut "että kyllä hän konin pään tunnistaa", mutta että jos saisi kolme pakettia margariinia 300 litran kattilaan ja kaksi pakettia 200 litran kattilaan niin maku voisi parantua. Lupa heltisi ja soppa maistui potilaille.
Hyvällä mielin erkanimme ja toivoimme tapaavamme piankin marttailloissa.
Me "tyttöset", kuten Lyyli meitä nuorempia marttoja kutsui, kiitämme kaikkia pirteitä ja iloisia juhlavieraitamme mukavasta iltapäivästä juhlapäivien merkeissä. Kiitos, että tulitte mukaan!