tiistai 22. heinäkuuta 2014

Mikä on Marttojen Pikkukokki-kerho?



Pikkukokki-kerhoissa koululaiset opettelevat kodin taitoja kuten ruoanlaittoa ja leipomista. Perustaidot tulevat tutuiksi yhdessä puuhaten, hauskasti ja mielenkiintoisesti. Ruoanlaiton rinnalla opitaan esimerkiksi kattamaan pöytä, tiskaaman astiat ja siistimään keittiö. Kerhoissa voidaan myös askarrella ja retkeillä. Kokoontumisajat sovitaan joustavat; kerho voi kokoontua vaikka kerran kuukaudessa tai jopa viikottain.

Tutustu Pikkukokki-kerhotoimintaan pikkukokki.fi sivuilla. Sivuilta löydät runsaasti linkkejä ruokaan liittyville sivuille ja blogeihin. Sivuilla on vinkkejä keittiöön, askarteluun, kotitöihin ja pihalle vaikka kotona itse tehden.


Pikkukokki keittiössä –kirjassa on pikkukokeille ja vanhemmillekin helppoja perusohjeita. Ne sopivat kotona kokeiltaviksi – osa omin päin, osa aikuisen avustuksella. Ohjeissa käytetään monipuolisesti tuttuja raaka-aineita ja kokeillaan pikkuisen uudempia. Pikkukokki –kirjan ja muitakin marttojen kirjoja ja tuotteita voit tilata Martanpuodista.

Uudenmaan Martat järjestävät Pikkukokki –kurssin neljänä peräkkäisenä päivänä eelokuussa (ma-to 4.8. - 7.8.2014  klo 10-13)

Neljän päivän kurssilla opetellaan keittiötyöskentelyä, ruoanvalmistusta ja siivousta. 
Koululaisten kokkikurssilla valmistetaan monipuolisia ruokia ja leivonnaisia. Opetellaan keittiötyöskentelyä ruoanvalmistamisesta siivoukseen. 


Lisätiedot ja ilmoittautuminen elokuun Pikkukokki –kurssille tästä linkistä