torstai 22. lokakuuta 2015

Tikkurilan Martat monessa mukana lauantaina 17.10.



Asunnottomien yössä kudottiin sukkia



Tikkurilan, Kartanonkosken ja Korson Martat osallistuivat yhdessä Vantaan Ohjaamon järjestämään Asunnottomien yön tapahtumaan. Ohjaamot ovat alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettuja palvelupisteitä, joissa neuvotaan koulutukseen, työn hakemiseen ja vaikkapa asuntohakuun liittyvissä asioissa. 

Tällä kertaa martat neuloivat sukkaa, keskustelivat kävijöiden kanssa ja olisivat opettaneet neulomista kävijöillekin, mutta heitä taisi kiinnosti enemmän Ohjaamon tarjoama syötävä ja lämmin juotava. Uskomme kuitenkin, että marttojen mukana oloa sivusilmällä seurattiin vaikka tällä kertaa ei rohjettukaan tulla kysymään "mitä tai miten tuon teet".


Kuurojen emäntien tieto- ja taitokilpailuja on järjestetty jo 1970-luvulta alkaen




Tikkurilan Martat olivat mukana myös Kuurojen liiton ja Vantaan kuurot -yhdistyksen järjestämässä valtakunnallisessa kuurojen emäntien tieto- ja taitokilpailussa tuomareina. Kilpailun teemana oli "Luovuus, rohkeus, nykyaikaisuus". Kilpailijoita oli yhteensä 11 henkilöä eri puolilta Suomea ja Peltolan koulun auditorio täynnä kilpailun seuraajia ja kannustajia. 

Tehtävät muodostuivat erilaisista tietokysymyksistä, kasvisten/hedelmien ja siivousvälineiden tunnistamisesta. Kädentaito-osuuden tehtäviin kuului tehdä klipsukoru, paperienkeli ja ommella talvitakin nappi sekä tunnistaa erilaiset pistot. Ruokaosuudessa kilpailtiin maistuvimman smoothien teossa ja kuppikakun koristelussa. Tehtäviä laidasta laitaan.

Kilpailutuomareina toimivat Seija Halonen Vantaan Aikuisopistosta sekä Arja Kolsi-Hyvönen ja Maaret Weide Tikkurilan Martoista. 

Kokonaispisteissä voitto meni Jyväskylään. Seuraavan kerran kilpailu järjestetään Turussa kahden vuoden päästä eli 2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi. Julkaisemme kommenttisi ja vastaamme siihen mahdollisimman pian. Terveisin Tikkurilan Martat