torstai 15. lokakuuta 2015

Martan essu -nimikyltit


Keväällä 2014 Tampereen käsityömessuilla marttojen kässäryhmien vetäjien tapaamisessa palkittiin Paimelan Marttojen Kirsi Peltolan suunnittelema "Martan essu" -nimikyltti.

Tikkurilan Marttojen marttaillassa 14.10. tehtiin myös nimikylttejä samalla idealla. Jatkossa Tikkurilan Martat tunnistaa tapahtumissa ja marttailloissa iloisen sinipunaiset "Martan essut" rintapielessä. Nimikylttien askartelua jatketaan tulevissa marttailloissa niin, että niitä riittää kaikille marttailuun osallistuville. Nyt tuli todistettua, että nimikyltin tekeminen ja juttelu sujuu vallan mainiosti samaan aikaan.

Jälleen saimme myös toivottaa kaksi uutta marttaa tervetulleiksi mukaan marttailemaan jaTikkurilan Marttojen toimintaan. Nyt Tikkurilan Marttojen jäsenmäärä on jo pitkälle yli sata. Mukaan kyllä mahtuu, joten olet tervetullut vaikka ensin tutustumaan toimintaamme tai voit liitttyä jäseneksi suoraan tästä linkistä.

Kiitos Arja Kolsi-Hyvöselle tämän marttaillan materiaalien etukäteisvalmistelusta ja ohjauksesta. Hyvillä mielin ja rentoutuneina lähdimme kotiin. Sanotaanhan, että käsitöiden tekeminen on kuin joogaisi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi. Julkaisemme kommenttisi ja vastaamme siihen mahdollisimman pian. Terveisin Tikkurilan Martat