"Kolme sanaa sinulle ole ystävä minulle."

Ensimmäiset värssykirjat olivat pienikokoisia.

Marttaillassa 18.3. muistot pulppusivat mieleen ja nauru raikui, kun luettiin marttojen iltaan tuomien värssykirjojen tekstejä ja katseltiin kirjoihin liimattuja kiiltokuvia. "Minullakin oli tuommoinen ja tuokin värssy on tuttu ja muistattekos sitä joka alkoi tai jossa sanottiin niin ja niin...". Yhdessä muistellessa muistovärssyt muistuivat mieleen, samoin se keneltä ja missä tilanteissa värssykirjoja oli käytetty.

Alkunsa värssykirjat ovat saaneet Saksassa, missä niiden käytön aloittivat miehet. Silloin ne olivat enemmän "suosituskirjoja" esim. paikoista ja matkoista eikä niitä annettu ihan kenelle tahansa. Suomeen värssykirjat tulivat 1640-luvulla. Naisten käyttöön ne tulivat 1800-luvulla ja siirtyivät myöhemmin aikuisilta nuorille ja lapsille.

Värssyillan aiheen koostaneella Anneli Nisosella oli mukana peräti viisi hänen omaa värssykirjaansa, joista vanhin oli 1957-1958 vuosilta. Värssyt/muistokirjoitukset ja kiiltokuvat olivat yksi keräilyn tapa ihan samalla tavoin kuin kerätään vaikkapa postimerkkejä.  Aiemmin kirjoittaja on myös lahjoittanut kiiltokuvan tai piirtänyt itse värssykirjaan kuvan.  Kirjoituksen yhteyteen on ollut tapana lisätä kirjoittajan nimi, päivämäärä, paikka ja kirjoituksen alkuun henkilön nimi, jolle värssy on kirjoitettu. Vanhat värssykirjat usein pullistelivat, kun kiiltokuvat oli liimattu kiinni keitetyllä perunalla.

Tämä värssy on kirjoitettu v. 1901

Kirjoitettujen värssyjen tehtävä on ollut toivottaa onnea, lujittaa ystävyyssuhteita, antaa elämän- ja lemmenohjeita (erotiikkaa unohtamatta). Koti, uskonto ja isänmaa on ollut paljon tekstien sisällössä mukana.  Kuvakieli niin kiiltokuvissa, piirroksissa kuin myös numeroiden merkityksessä on ollut merkittävä.

"Kaksi on kylliksi, kolme on jo liikaa, sääli ettei minusta tullut vanhaa piikaa."

"Usko, toivo ja rakkaus"

"Onnea sulle toivotan ja viisi pientä poikaa tyttö olkoon ensimmäinen, joka niitä hoitaa."

"Kun lehdet putoo ja kannet jää niin kansissa säilyy muisto tää!"

"Kolme sanaa sinulle ole ystävä minulle."

"Ei ole puuta parempaa kuin mäen päällä mänty. Ei oo paikkaa parempaa kuin oman kullan sänky."

"Kasva Suomelle suloksi, isänmaalle iloksi."

"Kun sä solmit esiliinan niin solmi se vetosolmuun, kun sä solmit avioliiton niin solmi se umpisolmuun."

"Jos ois mulla onnen seula ja pitkän pitkä parsinneula, niin onnea Sulle seuloisin ja pussin suun kiinni neuloisin."

"Nätin tytön rinnalla on niin paha olla, halata ei uskalla ja ilman ei voi olla."

"Jos poika sua lähestyy, älä anna nuolla. Näin tautisena aikana voi suudelmaankin kuolla."

Muistokirjoitukset ovat nykyään muistoja ystävistä, elämän tapahtumista, mutta mitä ne voisivat olla tänä päivänä? Mitäpä jos ottaisit oman värssykirjasi esille ja avaisit sen joka päivä satunnaisesta kohdasta, lukisit siinä olevan tekstin uuden päivän mietelauseeksi.

Värssykirjoja käytettiin ennen noin 10 vuotiaaksi asti. Nykyään tilalle on tullut tekstarit, multimediaviestit, Facebook, Instagram ja aikuisilla Twitter, mutta jääkö niistä pysyvää muistoa? Ei ainakaan sellaista, jonka voisi jättää vaikkapa jälkikasvulleen muistoksi. Miksi emme kirjoita enää edes kirjeitä toisillemme? Mitä jos jokainen aloittaisimme ennen niin suositun kirjeenvaihdon vaikkapa kummilapsiemme kanssa. Säilyttäisimme saamamme kirjeet, jotka sitten myöhemmin sopivassa tilanteessa kummilapsen kasvettua aikuiseksi antaisimme muistoksi takaisin.

Muistot tuottavat iloa kymmenien vuosien jälkeenkin, sen saimme todeta illan aikana moneen kertaan.

Vanhoja kiiltokuva-/värssykirjoja voi löytyä kirpputoreilta tai huutokaupoista. Ja niistä puolestaan itsellekin läheisiä muistoja vaikka kirjat eivät olisikaan omia. Tähän loppuun voisi vielä todeta, että

"Kirjoitti eräs, joka aamulla heräs ja hynttyynsä sängyn alta keräs."